Jännitystä on jo ilmassa, sillä huomen aamulla aikaisin lähdemme kohti Wieniä. Jännitystä kasvattaa nelikuisen beibimme ensikertalaisuus lentokoneessa ja näin pitkällä matkalla. Onneksi hänellä on eväät mukana minun rinnoissani. Se helpottanee monia tilanteita paljon. Ja tuskin keskisessä Euroopassa hirveästi paheksutaan julkisella paikalla imettävää äitiä???

Matkajärjestelyistä vastaa ihana mieheni. Hän on varannut lennot, vuokrannut auton, suunnitellut matkareitin ja varannut hotellit. Reittimme on muistaakseni Wien-Bratislava, Maribor, Ljubljana, Trieste, Salzburg-Wien. Siis Itävalta, Slovakia, Itävalta, Slovenia, Italia, Itävalta. Näistä maista vain Italiassa on aiemmin käynyt, en kuitenkaan Triestessä.

Ajattelin hankkia lastenvaatteita ja vaippoja matkalta, jotta ei tarvitse kantaa niin paljon kerrastoja mukana. Pakollisia matkatavaroita kun ovat vaunut sekä turvakaukalo, jonka onneksi saa ottaa mukaan Finnairin matkustamoonkin. Vuokra-autoonkin tilasimme kaukalon, mutta huomasimme, että tarvitsemme myös rattaat mukaan, joten kaukalomme saa toimia rattaina reissussa, kaukalon kun saa liitettyä lastenvaunujen pyörien päälle erillisen adapterin avulla.

Toistaiseksi siis lapsen kanssa matkustamisen haittapuoleksi on osoittautunut vain matkatavaroiden suuri määrä. Ei vielä vaarallista. Tietenkin otamme matkaan myös sylirepun ja kantoliinan. Niissä lapsi rauhoittuu helposti ja kulkee kätevästi aikuisen sylissä siten, että molemmat kädet jäävät vapaiksi esim. matkatavaroiden kantamista varten.

Toivotan meille hyvää ja onnistunutta matkaa.