Kuha on meidän perheessä tavallinen arkiruoka-aines. Sitä tulee pöytäämme lähinnä isäni kalastamana, ja pakastin pullistelee kyseistä herkkua. Välillä tulee tilanteita, joissa kuhasta on pakko päästä pikaisesti EROON, sillä kala ei viihdy loputtomasti pakastimessa. Tämän hetken kuhasuosikkini on seuraavanlainen:

perattu, kokonainen, hieman jäinen kuha hierotaan sisältä karkealla merisuolalla ja täytetään kirsikkatomaateilla sekä parilla rosmariininoksalla. Kala pannaan lasiseen uunivuokaan ja sen päällyspintaan tehdään syviä viiltoja, joihin tyrkätään valkosipulin paloja. Lorautetaan pari kolme desiä valkoviiniä kalan päälle ja vuoan pohjalle ja lopuksi mustapippuria reilusti pippurimyllystä. Annetaan olla 175-asteisessa uunissa reilut puoli tuntia ja nam. Hyvin helppo, hyvin maukas, välimerellinen herkku. Palan painikkeeksi leipää ja yli jäänyt valkoviini, kenties raakana paistettuja perunoitakin, jos nälkä on isompi.