Nyt se on sitten koettu: alppilalaisten kokoontumisajot. Eli kokoonnuttiin naapurustossa asuvien tuttujen kotiin tunniksi kunkin luo eilen ennen Linnanmäen sulkemista ja ilotulitusta. Ilotulitus katsottiin meidän parvekkeelta, ja pikku hiljaa käytiinkin sen jälkeen pehkuihin. Työpäivä kun painoi useimpia jo etukäteen.

Mutta kivaa on pitää yhtä lähistöllä asuvien kanssa. Ajatuksena lienee myös hieman sellainen YYA-tyyppinen sopimus. Sen huomasi jo lauantaina, kun yksi porukasta soitteli ja kyseli auton laturipiuhoja lainaksi. Ei löytynyt, mutta tarkoitus on juuri jeesata tarvittaessa, kun kerran lähistöllä liikutaan. Joka kämpässä juotiin drinksut ja tutustuttiin kunkin persoonalliseen sisustustyyliin. Mieleenpainuvinta oli tutustua asuntoon, jossa oli paitsi käärmeitä ja lemmikkihämähäkki, myös ainutlaatuinen jeesus-seinä täynnä maailmalta kerättyä jeesus- yms. uskonnollista koristetavaraa.

Arki alkoi meidänkin perheessä väsymyksen merkeissä, vaikkei niin kovin myöhään valvottu. Sadekeli väsyttää, ei voi mitään. Alkuviikko kuluu matkavalmisteluissa, sillä torstaina koittaa lähtö Wieniin ja sieltä sitten eteenpäin.