Tulipa sekin koettua, jokavuotinen kesäteatterielämys. Tällä kertaa mentiin Suomenlinnaan, ja illaksi sattui myrskyinen ja sateinen keli. Mutta ei haittaa enää, sillä Suomenlinnan katos pitää pahimman rännän loitolla katsojista, ja esiintyjistäkin.

Täytyy sanoa, että Tuntematon sotilas on aika hankala haaste ohjaajalle. Pitäisi olla jotain omaperäistä sanottavaa, muuten on vaarana toistaa kirjan ja leffojen käsityksiä. Ainoa merkitys tällaisella teatterilla olisi sitten vain tradition siirto. Suomenlinnan Tuntematon ei ponnista kovin paljoa pitemmälle kuin tradition siirtoon. Toisaalta uutta näkökulmaa siinä olivat surumielinen vire sekä erityisesti Rokan hahmon katkeroituminen selkeämmin kuin Edvin Laineen leffaversiossa. Mutta ei ihan näin vähäisillä omilla jutuilla ansaita kannuksia Tuntemattoman ohjaajana. Ja uusia versioita on tulossa, mm. Kansallisteatteriin. MIKSI?

Asiasta yhdeksänteen. Olen vihdoin löytänyt Helsingin viehkoimman rantakahvilan. Se on tietenkin Regatta, joka sijaitsee Merikannontiellä Taka-Töölön rannassa, Merimelojien majan edessä. Ihania itse tehtyjä leivonnaisia, ystävällinen palvelu ja paljon terassitilaa.