Ekan kerran sitten koulukesälomien vietän pitkää kesää maalla. Tulimme tänne Kaakkois-Suomen pikkukuntaan jo toukokuussa, välissä vietimme reilun viikon Helsingissä. Ensi viikolla käydään muutama päivä kaupungissa mutta muuten aikamoista metsittymistä havaittavissa.
Johtuen 10-viikkoisesta tyttärestä aika kuluu lähinnä oleillen, mitään ulkoista aikaansaamista ei ole havaittavissa. Toisinaan innostun leipomaan tai kokeilemaan ruokareseptejä, kun lapsi nukkuu.
Mansikka-ajan kunniaksi olen kokeillut vaikka mitä. Kiinnostavin jälkkäri, jota voin suositella, on mansikkaviinihyytelö halvavaahdolla. Kuulostaa aika epäilyttävältä, mutta meillä onnistui hienosti. Sopii hyvin jälkkäriksi vähän paremmille päivällisille, kun haluaa tarjota vieraille jotain, josta huomaa, että on nähty vaivaa. Varaa siis valmistamiseen kaksi päivää.

noin 8 annosta meidän mittapuun mukaan:
 1 ltr mansikoita
1/2  dl sokeria
5 liivatelehteä
2 rkl vettä
4 dl rose-viiniä
Vuoraa pitkänmallinen pienehkö kakkuvuoka elmukelmulla niin, että kelmun reunat menevät vuoan reunan  yli. Laita peratut ja lohkotut marjat vuokaan vuorotellen sokerin kanssa. Upota liivatteet kylmään veteen 5 minuutitksi. Ota sitten pois vedestä ja purista liika vesi pois. Liuota sen jälkeen liivatteet 2 ruokalusikalliseen kiehuvaa vettä. Mittaa viini kulhoon ja kaada liivateseos ohuena nauhana sekaan sekoittaen samalla. Kaada seos mansikoiden päälle vuokaan. Peitä vuoka kelmun reunoilla ja sitten alumiinifoliolla. Siirrä jääkaappiin hyytymään vuorokaudeksi.
Seuraavana päivänä irrota kelmun reunat ja kumoa hyytelö tarjottimelle. Poista kelmu.
Halvavaahto
50 g halvaa
1 ja 1/2 rkl sitruunamehua
1/2 prk maitorahkaa
1 dl kuohukermaa
ripaus sokeria
Raasta halva ja vatkaa se ja sitruunamehu rahkan joukkoon. Vaahdota kerma ja sekoita kolmessa erässä varovasiti joukkoon.
Tarjoile mansikkaviinihyytelö halvavaahdolla viileänä. Juomaksi sopii esim. rose-viini tai makea jälkiruokaviini.

Ja kun mansikat alkavat kyllästyttää, on aika siirtyä mustikoihin.