Kesän lukuohjelma tökkii pahasti. Kaksi ensimmäistä kirjaa menivät kevyesti lukaisten; aiemmin mainitsemani Outi Pakkasen Ruohonleikkaaja ja myöhemmin pokkarina niin ikään ostamani Annaleena Härkösen Heikosti positiivinen. Jälkimmäinen kirja oli ärsyttävä kuten ensimmäinenkin. Kumpaakaan ei minusta voi kutsua taiteeksi, ei oikein romaaniksikaan. Silti luin ne mielelläni. Heikosti positiivinen on Härkösen ilmeisen omaelämäkerrallinen tarina lapsen odottamisesta ja saamisesta. Miten traumaattista se voi olla. Pystyn hyvin eläytymään hänen tuntemuksiinsa, ja siksi kirja tuntui tärkeältä lukea.
Nyt odotan hetkeä, jolloin saisin luettua hieman "vaativampaa" kirjallisuutta. Kysymys on omasta pitkä- tai lyhytpinnaisuudesta, katsotaan kuis ämmän käy.