Hauskaa nimipäivää Anulle, Annikalle, Annalle, Annelle ja Annille!

Lähdössä Pohjanmaalle, toipilaana. Juuri kun olin kirjoittanut työputkestani, tulinkin sairaaksi. Loppuviikko on mennyt lääkäreissä, sairaalassa ja levätessä. Puolen tunnin kuluttua alkaisi työ Pohjanmaalla, mutta minä vielä etelässä.

Viikon varrella mieleen juolahtanutta: Linnan juhlat sai liki 2,5 miljoonaa katsojaa parhaimmillaan. Hullua kansaa olemme. Linnan juhlien jatkojen katsojaluvuista en tiedä, mutta olipas huonosti ajateltu ohjelma. Itsenäisyyspäivä on kiva, sitä haluaisin juhlia joka vuosi oikein illalliskutsuin tai vastaavin. Tällä kertaa oli välttämätöntä vain lepuuttaa ja toipua.

Finlandia-palkinto on pöhkö palkinto. Luen parhaillaan ehdolla ollutta Kari Hotakaisen Huolimattomat-kirjaa. Saan päivittäin noin yhden luvun suoritettua. Kun ei ole imua niin ei ole. Voittaja Westön alkulausekin on niin raskas, että joutunen aloittamaan sen useaan kertaan.

Ja muut ehdokkaat, mitä kirjoja ne taas olivatkaan?