Nautinnon maksimointi on näinä aikoina vaativa tehtävä, ainakin minulle. Olen työputkessa, jonka pää on jossain helmikuun tuolla puolen. Toivottavasti selviän terveenä ja hengissä tästä kaikesta.

No, jouluksi siirrymme muille maille toivon mukaan nautiskelemaan hyvästä tunnelmasta, maisemista ja ruoasta.

Takana jälleen Vaasassa vietetty viikonloppu. Lauantai-iltana kävin elokuvissa Maria Antoinettea katsomassa. Visuaalisesti hieno, kerronnallisesti suht rauhallinen, ihan kiinnostava. Ennen sunnuntain työrupeamaa kävin paikallisessa laulamassa Hoosiannaa, peräti kahteen kertaan. Ihan liikutuin. Kirkko oli täynnä monennäköistä väkeä. En ehtinyt viettää kuin alle tunnin siellä, koska työt alkoivat klo 11.

Pitkät junamatkat (kolmella eri junalla!!!!!) olen viettänyt lehtiä lukemalla. Tällä hetkellä mulla onkin sitten lähes kaikki mahdolliset aikakauslehdet kotona, ET:stä Seiskaan. Mutta kun varsinkin iltajunassa on vaikea keskittyä syvällisempään, ihmiset pölisevät ympärillä, ovat ehkä hiukka päissäänkin.

Palasin kotiin viime yönä, nyt on aika väsynyt olo. Nautintoja tiedossa iltasella kotona, jospa vaikka jotain upeeta ihanaa ruokaa saisi...