Vaasassa sataa vettä. Lisäksi on tosi pimeää ja tuulista. Olen siis löytänyt vielä rajumman kaamoksen kuin pääkaupunkiseudulla!

Vaasa on selvästi suunniteltu autonomistajille. Lähikauppoja ei keskusta-alueella näy, automarketteja on kaupungin ulkopuolella ja toisella puolella keskustaa iso marketti, johon pääsee - autolla vallan mainiosti. Jos ei ole autoa käytössä, joutuu raahaamaan kauppakasseja ruutukaavaa pitkin aika pitkiä matkoja, ja ottaa päähän ( koska kuitenkin koko ajan on pimeää, sataa ja tuulee). Lisäksi eksymisen vaara on suuri, jos on vieraspaikkakuntalainen.

No toisaalta, mikäpä tässä ollessa. Internetkahvilat ovat typistyneet tähän yhteen, josta kirjoitan. Kolmella eurolla saa surffailla jopa puoli tuntia. Luulin, että netti on nykyään ilmainen lisäpalvelu kuppiloissa. Vaan ei. Siis Vaasan kokoisessa kaupungissa on yksi nettikahvila ja siellä YKSI kone käytössä. Turistit, ette ole tervetulleita tänne.

Voihan se olla, että jossain kaupungin uumenissa, esim. kirjastossa tms. on koneita, pitää ottaa selvää.

Mutta onneksi Vaasassa on loistava Rewell Center ja muutama muu katettu kauppakeskus, jossa voi notkua kalsealla kaamoksella, juoda kahvia ja syödä pitsaa. Mitä ihminen muuta kaipaa?

Kauppahalli meinasi unohtua. Siellä on oikea lihakauppa sekä juustopuoti. Eilen nautin hallin pikkubistrossa lounaaksi klubileivän, joka oli täytetty kanalla ja vuohenjuustolla. Annos oli kaunis ja runsas. Ei valittamista.

Tulen viettämään kaupungissa runsaasti aikaa aina helmikuun puoliväliin saakka. Muuttavatko kovat kokemukset ihmistä?