Olen luopunut "mökistäni", ympärivuotisesta vapaa-ajanviettopaikastani. Viime viikonloppu kului pakkaamisen ja kantamisen merkeissä, kovaa puuhaa.

Päätös luopumisesta oli vaikea tehdä. Sitä kuvittelee ja pelkää, että luopuminen kaduttaa ja että se sattuu. Järkisyyt painoivat vaa'assa, ja sain lopulta ratkaisun tehtyä. Ikävä läntisen Suomen siniseen taloon tulee varmasti, mutta samalla säästyy rahaa, jää aikaa käydä vanhempien mökillä ja rakkaan sinisessä talossa, eikä ole velvoitteita tuon yhden talon hoidosta.

Luopuminen on erikoinen juttu, koska siinä ei tunne voittavansa, vain häviävänsä. Ja toisaalta tietää, että vain luopumalla vapautuu tilaa ja aikaa uusille asioille. Eli siinä katsannossa luopuminen saattaa hyvinkin kannattaa.  Olen hokenut itselleni: aika aikaa kutakin. Voinhan sitten vaikka kymmenen vuoden kuluttua hankkia jonkun vapaa-ajan asunnon, jos siltä tuntuu. Se merkitsi minulle nimittäin itsenäisyyttä: paikkaa, johon voin mennä ja viedä kavereitakin oman tahtoni mukaan, eikä tarvinnut kysellä lupia tai sovitella asiaa muiden kanssa. Tällä hetkellä kaikissa muissa "paikoissani" joku muukin päättää, ja totisesti joudun sovittelemaan asioita.

Naisella pitää olla ammatti, omat rahat, oma auto, omat kaverit, omat menot ja oma vapaa-ajan residenssi. Niinkö?