Meillä on töissä kovasti muutoksia edessä. Työntekijät voivat huonommin kuin yleensä, erityisesti epätietoisuuden vuoksi. Samaan aikaan on aistittavissa perinteistä muutosvastarintaa: muutos nähdään lähtökohtaisesti huonona, vaikka lähemmin tarkasteltaessa asia voisi olla ihan toisin. Meidän tapauksessa muutoksessa näyttäisi olevan kysymys sekä huonosta että hyvästä. Osa työtehtävistä muuttuu tylsemmiksi, osa monipuolistuu. Esimiehet vaihtuvat ja sen jälkeen on kysymys, kenen kanssa synkkaa parhaiten. Kemiat ratkaisevat viime kädessä viihtymisen.

Noin muuten olen muutosten ystävä. Minusta on kivaa, kun elämäntilanteet muuttuvat. Viime aikoina muutoksia on tapahtunut paljon lähtien yksinasumisen muuttumisesta yhteisasumiseksi. Vapaa-ajan viettoni on muuttunut, sosiaaliset suhteet niin ikään, elämäntavatkin joutuivat syyniin uudessa kotielämässä. Baarissa istuminen on vaihtunut päivällisiin ja tv-sohvailuun kotona. Muutos parin vuoden takaiseen elämään on itse asiassa melkoinen. Ei harmita yhtään.