Söin juuri lounaaksi raakaa lasagnea työmaaruokalassa. Oli pakko sanoa ruoan myyjälle, että ruoka oli raakaa. Hän lupasi kertoa keittiöön. Ja maha tuli kipeeksi. Mutta onneksi sanoin asiasta, muutkin valittivat pöydässä, en tiedä valittivatko.

Rakkaani jättää usein valittamatta, johtunee kotikasvatuksesta. Ihmisenhän tulee olla vähään tyytyväinen ja hiljainen muutenkin. Ennen ostotilannetta ei myöskään saa kysyä, mitä tuote tai tuotepaketti sisältää, sehän olisi myyjän ajan hukkaan heittämistä. Pitää ajatella muiden mukavuutta eikä kyseenalaistaa asioita. Kun sitten ostaja kotona huomaa ostaneensa väärän sian säkissä, niin pettymystä niellään ihan hiljaa vaan, itsekseen.

Ammattivalittajat ovat erikseen, mutta kyllä minusta on syytä ottaa selville, mitä on hankkimassa ja valittaa, jos ei saa sovittua lopputulosta. Ajattelen näin sekä myyjän että ostajan ominaisuudessa, molempien housuissa olisin tyytyväinen, jos tarpeet ja tarjonnat kohtaisivat ihan oikeasti.

Miksi tämä sitten on niin vaikeaa? Millä hiljaisesti jurnuttavat perustelevat ratkaisuaan olla hiljaa?