Lukutaitoni on palannut!

Luin toissapäivänä Reko ja Tina Lundánin vastikään ilmestyneen kirjan perheen tilanteesta miehen sairastuttua. Aihe on kiinnostava ja kirja nopealukuinen. Moni tuttu pelkää lukea sitä, koska pelkää ahdistuvansa. Mulle ei käynyt niin. Ei edes itkettänyt. Kyllä sen voin lukea.

Eilen siirryin lukemaan Outi Pakkasen 1994 ilmestynyttä dekkaria, jonka nimeä en muista. Ihmettelen, miten lukutaitoni palasi noin vain, täydellisen kirjattoman kauden jälkeen. En nimittäin kerta kaikkiaan kyennyt lukemaan yhtään mitään kirjalta vaikuttavaa lomalta palattuani. Meni yli kaksi kuukautta täydellisessä kyvyttömyyden tilassa. Pelkäsin jo menettäneeni koko ilon.

Kirjojen lukeminen nimittäin tekee ihmislapselle niin kutaa. Se tuntuu paljon paremmalta kuin lehtien luku, leffojen tai tv:n katselu. Vaikka lukisi vähän kevyempääkin.

Kuluneella viikolla katsastin kolme elokuvaakin. Maanantain MTV3:n romanttinen brittikomedia oli niistä paras. Taaskaan en muista nimeä, mutta itkin niin paljon, että vielä nukkumaan käyminenkin oli hankalaa, kun olin niin turvoksissa. Tiistaina kävimme oikein omalla rahalla leffassa katsomassa Paholainen pukeutuu Pradaan. Odotin kevyttä, terävää komediaa, sain suht viihdyttävää amerikanhuttua. Mutta Prada-leffa oli ilman muuta mestariteos verrattuna keskiviikkona näkemään Jadesoturi-elokuvaan. Hohhoijaa. Kohderyhmään kuuluva tuttava piti siitä kyllä, vaikka hänenkin mielestään elokuvan tarina oli kovin sekava.

Viikon lopputulema: jos haluaa olla onnellinen, pitää välttää suomalaisia elokuvia, näytelmiä, oopperoita ja keskittyä kirjojen lukemiseen sekä monikansalliseen koeteltuun tv- ja elokuvatarjontaan.