Kesän mittaan olen lukenut useita Anita Brooknerin romaaneja. Niiden aiheena on aina jollain lailla yksinäisyys ja ihmissuhteiden monimutkaisuus. Tällä viikolla aloin lukea pitkästä aikaa John Irvingiä, tällä kertaa romaania "Leski vuoden verran". Hyvin samantapaista aihepiiriä, mutta monisanaisemmin ilmaistuna. Nämä kirjailijat ovat aivan kuin vastakappaleita toisilleen. Brooknerin niukempi teksti viehättää enemmän, en ole koskaan pitänyt tiiliskivistä.

Muuten olen sitä mieltä, että yksinäisyys on elämän tärkeimpiä pohdittavia kysymyksiä. Suhde yksinäisyyteen, yksinoloon ja toisiin ihmisiin mietityttää ainakin minua jatkuvasti. Aiheesta syntyy runsaasti taidetta, ja taiteen tekeminen vaatii (melkein aina, melkein jokaisessa tapauksessa) myös yksinoloa.

Vähemmän pohdiskelevaa on suhteeni työhön juuri nyt. Palasin sorvin ääreen tänään oikein toden teolla, ja olo on aivan siedettävä. Onneksi sain pehmeän laskun lomalta töihin, eikä tänään tarvinnut juosta hiki hatussa maailmalla. Huomenna syksyn ensimmäiselle työmatkalle, peräti Turkuun asti.

Kuntoiluohjelmani on alkanut. Tavoitteena on kuntoilla joka toinen päivä. Ykkösasioina kävely ja kotijumppa. Eilen pelasin pitkästä aikaa sulkapalloa. Liikkuminen kannattaa!