Savonlinnassa on tylsempää kuin niinä 22 tai 23 aikaisempana kesänä, kun olen täällä ollut. Keli on ollut heikko, tänään sentään vähän lämmennyt. Oopperatkin tuntuvat kulahtaneilta.

Matala mieli on tuttavani tänään, vaikka rakkaani tulee illan suussa ja menemme syömään panimoravintola Huvilan terassille. Sen jälkeen koitamme nauttia Carmenin ensi-illasta. Olen lähes varma, että kyllä se ainakin pikkusen paranee keskiviikon kenraaliharjoituksesta.

Tämän työn (eräänlainen toimittaminen) hyviä puolia: saa reissata kulttuurin perässä ja tutustua myös silloin tällöin uusiin asioihin ja ihmisiin. Toisaalta, 23. kerta oopperajuhlilla alkaa jo olla toistoa...

Mitähän muuta kivaa? Voi keksiä näkökulmia, aiheita, nostaa omasta mielestä kiinnostavia juttuja esiin. Ainakin periaatteessa. Jokainen päivä poissa työpaikalta on juhlapäivä. Periaatteessa.

Toisessa vaakakupissa on ajoittain hitonmoinen stressi. Kun tuntee itsensä kädettömäksi ja huonoksi. Kun työpäivät venyvät ympäripyöreiksi ja tulos vaikuttaa laihanlaiselta. Kun haukutaan joko väärästä näkökulmasta tehdystä jutusta tai liian kalliista juttukeikasta. Tästä seuraa halu pois, vaikka eläkkeelle.

Kävin tutun lavastajan kanssa torikahvilla, ja meitä molempia yhdisti halu lopettaa duunit ja ryhtyä sen sijaan näpertämään kaikkea kivaa pientä kotioloissa. Tosin hän kertoi tehneensä netissä työkkärin ammatinvalintatestin pariinkin kertaan, kummallakin kerralla ainoa täysien pisteiden ammattisuositus oli  - lavastaja. Pitäisiköhän munkin kokeilla tota?

Yritän laittaa tämän hetken "mataluuteni" lomantarpeen piikkiin. Maanantaina se alkaa, kokonaista neljä viikkoa ilman työtä! Vielä kun viikonlopun jaksaa...