Viime kesänä Nizzasta ostamani kesähame palvelee näillä keleillä. Vähäpukeinen kesä on siis tullut, mutta minä olen jättänyt jo vuosia sitten kaikki "kesäksi bikinikuntoon" -projektit muille. Tänä aamuna rakkaani otti minusta kuvan, kun loikoilin uudella hienolla päiväpeitteellämme. Digikamerasta näin heti, kuinka paksuilta jalkani näyttivät hamosen alta. Voi perhana. Jotain tarttis tehdä.

Liikuntaharrastukseni ovat kuihtuneet viime vuoden aikana. Olemme viettäneet kynttiläiltoja herkkuruokien ja viinin äärellä. Se näkyy ja tuntuu. Sulkiskaverini ovat kaikonneet johonkin, minä autoilen lyhyen työmatkani, rakkaani ei ole erityisen innostunut kävelylenkkeilystä, johon tahtoisin mieluiten kaverin. Voimistelen silloin tällöin, mutta juuri nyt koti on niin likainen ja yhä täynnä muuttolaatikoita, että uuden kodin jumpat saavat nekin vielä odottaa.

Tavoite: perjantaiksi (vapaapäiväni) laatikot hiiteen, tavarat paikoilleen, imuri käteen. Eilen saatiin seinään kiinni lääkekaappi, eli yksi reppu tyhjentyy sinne. Kirjahyllykin on asennettu, tänä iltana kirjat ojoon. Tässä remontin ja muuton keskellä on pakko oppia sietämään elämän kaikensorttista keskeneräisyyttä.

Tässä onkin isompi kysymys: siedänkö omaa ja toisen vajavaisuutta, keskeneräisyyttä, keskinkertaisuutta, virheitä, ei-arvostettavia piirteitä. Jos kestäisin kaikkea sitä, kestäisin ehkä myös ympärilläni olevaa visuaalista keskeneräisyyttä, omaa fyysista "keskeneräisyyttäni".