Virvoimme siis kotona keskenämme. Palkaksi pienet palat suklaata, ihan pienet vaan. Pääsiäispaasto on yhä voimissaan, siitä ei luovuta, vaikka liha onkin tunnetusti heikko.

Paasto todella antaa tilaa hyville asioille. Menossa Saision trilogian viimeinen, Punainen erokirja. Se kulkee jälleen hienosti, toinen osa vähän notkahti. Eka oli tosi hyvä.

Erityisiä ovat olleet myös viime päivinä katsomani elokuvat: Palindromi oli hyvin tehty, runollinenkin, vaikka aihe on vaikea ja kiusallinen. Pedofilia esitettiin elokuvassa jännästi, siten, että minä en katsojana ahdistunut, vaan pystyin seuraamaan hahmoja ja tarinaa sujuvasti. En nyt kerro juonta, mutta puhuttelevasti elokuva oli toteutettu.

Toinen hieno kokemus oli lauantaina näkemäni Romance & Cigarettes. Ihmeellistä, että staroja pullollaan olevaa leffaa on markkinoitu niin matalalla profiililla, että harva on siitä edes kuullut. Se on sellanen rakkausmusikaali, jossa esiintyvät mm. Tony Candolfini, Susan Sarandon ja Kate Winslet. Leffa on hieman outo, mutta älykäs ja hurmaava. Suosittelen!

Kävelyharrastus ei ole unohtunut. Viikonloppuna kahteen kertaan ulkoilua, jälkimmäisellä kerralla saattoi tulla jo 10 000 askelta. Se muuten vaatii yllättävän aktiivista elämää se...