Juhliminen on ihanaa, ja siksi arjen ja juhlan eroa pitää toisinaan selventää esimerkiksi pääsiäispaastolla. Ennen vanhaan, kun elämä oli tiukempaa, oli selvää, että juhlapäivinä syötiin ja juotiin paremmin kuin arkena. Mun elämässäni elostelu menee välillä liian pitkälle. Tuntuu, että joulu on joka päivä, ja nyt en tarkoita henkisesti.

Juhlia on fantastista valmistella. Ensi lauantain pääsiäisjuhlaamme osallistuu 18 henkeä, saman ruokapöydän ääressä. Ruoan lisäksi ohjelmaan kuuluu saunomista, mahdollisesti avantouintia (jos saadaan jäähän reikä, viime vuonna jää oli liian paksua), laulua, soittoa ja pääsiäiskokko.

Menu on ollut jo viikkoja suunnitteilla. Saamme aluksi artisokkakeittoa (omasta maasta, otetaan ylös ylihuomenna), kahdenlaista lammasta, yhtä kasvispääruokaa, paistettuja valkosipuleita, kasvishöystöä, salaattia, jälkiruokaa. Punaviiniksi ranskalaista Chateau val Joanis 2003.

Ja koska vappu seuraa pääsiäistä tuota pikaa, suunnitelmia on sinnekin jo tehty. Lounas vappupäivänä ravintolassa ystäväporukassa. AH, juhlia! terveisin paastoava autotypsy