Minulle on kaynyt tama aiemminkin: ulkomailla alan lukea suomalaista kirjallisuutta. Italiassa olomme aikana (syys-lokakuu) olen tosin lukenut myos kaksi ei-suomalaista kirjaa, mutta eilen illalla sain loppuun Jari Tervon Troikan. Se lienee ensimmainen Tervon kirja, jonka olen saanut luettua.

Kirja on hyva, myonnetaan. Se on myos juoneltaan kiehtova, sita tekee mieli lukea eteenpain, jotta saisi tietaa, kuinka tassa oikein kay. Aika harva ns. hyva kirja on nykyaan juoneltaan janna. No, tuo ei toki ole Troikan ainoa eika edes tarkein avu. Se on hienolla tavalla ristiriitainen teos, joka herattaa jonkun verran epailyksia ja kysymyksia, mutta on silti hyva. Yksinkertaisesti hyva.

Onko mieskirjailijan pakko kirjoitta uusi "tuntematon", jotta jattaisi merkittavan jaljen kirjallisuuden kaanoniin? Joku voi pitaa epauskottavana ja rasittavana, etta useat kirjan henkilon nayttavat lopulta joko tuntevan toisensa tai heidan kohtalonsa risteavat kasittamattoman usein toisiaan. Minusta se on salaviisas painotus ja sen merkitys lienee: sisallissodassa oltiin todellakin veli veljea vastaan, tapettiin loppujen lopuksi omia sukulaisia ja kohtalotovereita, myos silloin kun toisin luultiin.

Kun on spekuloitu, saako Finlandian Sofi Oksanen vai Jari Tervo, niin oma veikkaukseni on, etta riippuu siita, paattaako palkinnosta mies vai nainen. En nimittain tieda, kuka tana vuonna paatoksen tekee. Yli keski-ikainen mies valitsee todennakoisesti Tervon, mutta nainen kallistunee Oksaseen.  Minusta Oksasen kirja on ehyempi ja hallitumpi taideteoksena, Tervo roiskii ja koheltaa, mutta sisalto on silti hieno.