Kevään merkkejä tämä puuhasteluvimma.  Munkkeja aletaan paistaa tuota pikaa, mies kuumentaa parhaillaan rasvaa kattilassa. Noudatamme uusimman Seura-lehden ihan tavallista munkkiohjetta. Hassua, etten ole koskaan tehnyt munkkeja kotioloissa aikaisemmin, ehkä joskus koulun kotitaloustunnilla kuitenkin, ehkä. Samassa lehdessä vinkattiin myös inkiväärillä maustetusta simasta. Niinpä lisäsin meidän simapulloihin, joihinkin, pari palaa inkivääriä eilen. Tänään kun maistoin, niin maistui oikein raikkaalle, eli tulevaisuudessa inkivääri kuulunee vappusiman mausteeksi aina. Se nimittäin ei peitä juoman omaa perinteistä makua.

Ruokakulttuurimme on alkanut vakiintua siten, että lauantaisin nautitaan tuoretta kalaa, viikolla usein myös kerran tai pari. Eilen alkuun nautittiin suppilovahverokeittoa itävaltalaisen (!) parmesaanin ja patongin kera, pääruoaksi oli ihanasti maustettua ja paistettua nieriää ja tagliatellea, kalaliemipohjaisen kastikkeen kanssa. Fantastista. Jälkkäriksi keitin espressoa ja syötiin vielä oikein pullaa, ei tosin omatekemää, vaan Fazerin pikkupullat toimittivat asian oikein hyvin. Ai ai kun oli tasapainoinen ja hyvä ateria.

Tänään saamme jotain jauhelihasta perunan kera, saa nähdä mitä mies taas taikoo. Odotettavissa joka tapauksessa jotain tosi namia. Jälkkäreinä ainakin niitä munkkeja ja simaa, ellei sitten taas nautita ranskalaisia marenkeja (eilen Hakaniemen hallista) tai hedelmiä.

Parvekeprojekti on yhä kesken. Puiset lattialaatat pitäisi jaksaa öljytä, samoin muut parvekekalusteet. Kunhan ilmat lämpenee, niin parvekelaatikko saa kasveja ja multaa, vielä se odottaa parempien kelien toivossa.